25.3.2012

Kulttuuripassi 2012

Luonnonhistoriallinen Museo on taas mukana yhtenä kohteena forssalaisten kolmas- ja neljäsluokkalaisten kulttuuripassikampanjassa 2.4.-11.5.

Kampanjan ajan museossa on esillä Kuuman koulun 6-luokkalaisen Julia Koskelan valokuvanäyttely "Kesästä syksyyn 2011".
Kulttuuripassilaisten tehtävä onkin tänä vuonna löytää muutama otus tai tapahtuma Julian valokuvanäyttelystä. Tarkemmat ohjeet selviää passilaisille museokäynnin yhteydessä. Museo arpoo kaikkien tehtävään osallistuneiden kesken palkinnon.


Julia Koskela (oik.) esittelemässä kameraansa Tauno Tiitalle.

18.3.2012

Kevät on tullut

Kiurun voi kuulla jo laulavan peltolakeuksilla. Kuva: Oskari Härmä - 18.3.2012 - Turku.
Muuttolintuja on alkanut vähitellen saapua niin Suomeen kuin myös Lounais-Hämeeseenkin. Lounais-Hämeen tuoreita mielenkiintoisia havaintoja voi käydä tutkailemassa Tiira -havaintojärjestelmän havaintosivuilta.

Suomen, Ruotsin ja Norjan muuttolintutilannetta voi seurailla kätevästi ruotsalaisesta Artportalen -sivustolta. Sivuston hauissa ei voi käyttää suomen kielisiä nimiä vaan haku täytyy tehdä esim. tieteellisellä nimellä.

Myös Luontoliiton perinteinen kevätseuranta on alkanut. Tarkempia tietoja voi lukea tiedotteesta.

9.3.2012

Kuikkajärvi - Pekka Lehtosen luontokuvia

Forssan Luonnonhistoriallisessa Museossa on 28.4. saakka nähtävillä kuvia kuikkien elämästä keskisuomalaisella järvellä. Espoolainen Pekka Lehtonen on kuvannut kuikkia vuodesta 1967.
Hän vietti lapsuutensa kesät perheen saaressa seuraten luontoa. Kiinnostuksen kuikkiin Lehtonen kertoo saaneensa isältään. Isä Leo Lehtonen (1916-2002) oli tunnettu lintumies, joka väitteli tohtoriksi kuikan biologiasta.
Pekka Lehtosen luontokuvia on painettu useisiin kirjoihin ja lehtiin, ja hän on voittanut parisensataa palkintoa eri kuvauskilpailuissa. - Nyt esillä oleva näyttely kiertää Suomea 2007-2012.